Kevään 2012 kuulumisia HEA-projektista

Hyvinvointia ja Energiatehokkuutta Asumiseen -hanke on päässyt määrittelyvaiheen jälkeen hyvin käyntiin. Osahankkeissa on ahkeroitu kevään 2012 aikana hanketyön parissa.

Elimäen ja Korian osahanke (Puustelli ry:n palvelukeskukset)

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun vetämässä Elimäen ja Korian osahankkeessa opiskelijatoimeksiannot ovat käynnistyneet kuluneen kevään aikana. Vanhustyön koulutusohjelman opiskelijat saivat toimeksiantonsa koskien vanhusten yksinäisyyttä ja palveluasumista. Toinen opiskelijaryhmä sai toimeksiannon koskien turvallisuudentunnetta palveluasumisessa.

Pilottirakennusten asukkaita ja työntekijöitä on haasteltu ryhmähaastetteluna helmikuun 2012 aikana. Työntekijöiden haastattelut tallennettiin, asukkaiden haastatteluista opiskelijat tekivät muistiinpanot. Haastattelujen tuloksia analysoidaan parhaillaan ja yksityiskohtaisempi analyysi ja luokittelu yksinäisyyttä koskevasta aineistosta tapahtuvat kesäkuun 2012 aikana. Turvallisuuden tunnetta koskeva analyysi suoritetaan elokuussa 2012.

Työn alla on myös opinnäytetyö, jossa tehdään systemaattinen kirjallisuuskatsaus vanhusten yksinäisyydestä ja sen lähikäsitteistä.

Helsingin osahanke (Loppukiri-senioriyhteisö)

Helsingin Loppukiri -osahankkeessa kevään toimenpiteet ovat painottuneet toimintakyvyn edistämiseen, sekä ympäristön esteettömyystarkasteluihin.

Osahankkeessa on tehty hyvinvointialan opiskelijavoimin mm. fyysisen toimintakyvyn arviointia asukkaille. 20 asukkaalle tehtiin terveyskunnon arviointi (UKK- terveyskuntotesti) sekä  annettiin neuvontaa ja ohjausta itsenäiseen harjoitteluun. Toiminnan tavoitteena on asukkaiden oman terveyskunnon tunteminen sekä toimintakyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Lisäksi 12 asukkaalle tehtiin jalkaterapia ja jalan toimintakyvyn arviointi.

9 asukkaalta on kerätty tietoa heidän toimintakyvystään erilaisissa arjen tilanteissa (kotona, yhteisön toiminnoissa) ja niiden pohjalta on tehty toimintamahdollisuuksien arviointi. Tavoitteena on, että asukkaat tunnistavat omien toimintamahdollisuuksien vahvuudet ja rajat.

Loppukiri-osahankkeessa on myös arvioitu asukkaiden tietotekniikan ja facebookin käyttövalmiuksia, toteutettu toiminnallinen koulutus/ryhmätilanne, jossa tarkasteltiin muistiin liittyvää toimintakykyä ja sen ylläpitämistä, kerättiin tietoja asukkaiden tiedon tarpeista sähköisen palveluneuvontaportaalin suunnitelua varten, sekä arvioitiin asukkaiden asuntoja ja niiden toimintaympäristöjä toiminnallisen näkökyvyn ja valaistuksen kannalta, tavoitteena toimintakyvyn tukeminen ja toimintakyvyn heikkenemisen ennaltaehkäisy.

Lappeenrannan osahanke (Mallu-palveluauto)

Lappeenrannan Mallu-palveluauton osahankkeessa hyvinvointipalvelujen tarvekartoitus tehdään osittain kyselynä ja osittain haastatteluna Mallu-palveluauton toimipisteissä ja reitin varrella olevissa kylissä. Nämä haastattelut ovat käynnistyneet kevään kuluessa ja mukana on ollut 8 Mallu-palveluauton reitin varressa sijaitsevaa kylää, joissa on tehty 4 ryhmähaastettelua. Kyselyn tulosten ja palveluyrityskartoitusten perusteella tehdään asiakaskeskeinen palvelujen tuottamissuunnitelma. Pienyrittäjiä aktivoidaan mukaan palvelujen tuotantoon julkisen sektorin lisäksi kehittämällä erilaisia palvelukonsepteja. Raportti kyläkierroksesta on valmistumassa elokuussa.

Osahankkeessa tehtävä Mallu-auton reitin varrella sijaitsevien talojen (yhteensä 12 pientalokohdetta) ja muun asumisympäristön kunto-, energia- ja esteettömyyskartoitukseen liittyen suunnitteilla on käyttää esteettömyyskartoituksessa Housing Enabler-menetelmää sekä erilaisia rakennusten kunto- ja energiakartoituksissa käytettäviä menetelmiä. Kartoitusten perusteella tehdään muun muassa suunnitelma korjaustoimenpiteistä ja niiden kustannuksista.

Mäntsälän osahanke (Osuustien palvelutalo)

Myös Osuustien palvelutalon toimenpiteet ovat painottuneet toimintakyvyn edistämiseen, sekä ympäristön esteettömyystarkasteluihin.

Osahankkeessa on tehty muistisairaan asukkaan palvelutarpeen arviointi (pidettiin muistitalkoot –koulutus asukkaille sekä kehitettiin muistisairaille sopivaa viriketoimintaa.) Myös kotihoidon henkilöstölle tehtiin kysely heidän tiedon ja koulutustarpeistaan. Kyselyn perusteella järjestetään syksyllä 2012 henkilökunnalle koulutuspäivä muistisairauksista.

Tämän lisäksi asukkaille on tarjottu osteopatian terapiapalveluja ja samalla arvioitiin kotona annettavan osteopatian terapiapalvelujen edellytyksiä ja vaatimuksia.

Esteettömyyskartoituksissa myös Mäntsälässä on tehty kotiympäristön arviointia toiminnallisen näkökyvyn ja valaistuksen näkökulmasta. Lisäksi on kartoitettu turvateknologian tarvetta, sekä arvioitu apuvälinetilannetta ja tehty sille tarvekartoitusta.

Porvoon osahanke (Palomäen palvelukeskus)

Porvoon osahankkeessa, Palomäen palvelukeskuksessa hoitotyön ja terveydenhoitotyön opiskelijat kartoittaneet tutkimuskirjallisuuden avulla millaisia hoitoteknologisia ratkaisuja ja (sähköisiä) apuvälineitä on tarjolla ja joita käytetään muistisairaiden, ikääntyneiden ja vammaisten ihmisten kuntouttamisessa ja tukemisessa asukkaiden arjessa heitä osallistaen. Maaliskuussa 2012 kartoituksen tulokset esiteltiin Palomäessä henkilökunnalle.

Hoitotyön ja terveydenhoitotyön opiskelijat ovat myös kartoittaneet Palomäen palvelukeskuksen tiloja ja fyysistä ympäristöä sekä havainnoineet toimintaa. Opiskelijat ovat selvittäneet myös millaisia toiminnan muotoja palvelukeskuksen asukkailla on tarjolla.

Osahankkeessa on myös haastateltu asukkaita, hoitohenkilökuntaa, keittiöhenkilökuntaa sekä kiinteistönhoitajaa käyttäjälähtöisten tarpeiden selvittämiseksi. Osahankkeessa on työskennellyt usea opiskelijaryhmä tutkien mm. asukkaiden ruokailua terveellisyyden ja ravintoarvojen näkökulmasta. Lisäksi on tehty esimerkiksi ympäristön arviointia valaistuksen näkökulmasta.

Salon osahanke (Hakastaronkatu 15)

Salon osahankkeessa pilottikiinteistön omistaja on vaihtunut kevään aikana Salon kaupungista Salon Vuokratalot Oy:ksi. Omistajanvaihdoksen myötä asukasprofiili vaihtuu siten, että Hakastaronkatu 15 on vain lyhytaikaisille asukkaille, käytännössä vaihto-opiskelijoille. Keskimääräinen asumisaika on 1-6 kk.

Keväälle 2012 suunnitellut toimenpiteet, mm. kiinteistön kuntokartoitus on odottanut omistajanvaihdoksen virallistamista, mutta ne saatiin tehtyä kevään aikana. Keväällä on tehty myös yhteistyössä Metropolian kanssa taustaselvitys Hakastaron valaistuksesta. Lisäksi on käynnistetty kaksi opinnäytetyötä; “Energiatehokkuus ja estettömyys asumisessa”, sekä “Energiatehokuuden toteutus ja seuranta vuokra-asumisessa”.

Muut hankkeessa tehdyt toimenpiteet

Pilottirakennuksissa tehdyn työn lisäksi hankkeessa on Aalto yliopiston johdolla tarkasteltu sitä miten ja millä ehdoilla asumisen energiatehokkuuden ja palvelujen yhteiskehittelyyn perustuva toimintamalli tukee yritysten innovaatiotoimintaa. Samalla on analysoitu sitä, minkälaisia mahdollisuuksia ja rajoitteita systeemisesti kehitetyn innovaation laajempaan hyödyntämiseen ja markkinapotentiaaliin liittyy.

Kuluneen kevään aikana on tehty mm. tiedonkeruuta pilottirakennuksista, sekä kartoitettu toimintaympäristöä. Tietoa on kerätty pilottien toiminnasta haastattelujen ja piloteissa tuotettujen raporttien analyysin avulla. Kaikki pilotit ja osatoteuttajat kattava haastattelukierros on aloitettu Elimäki-Korian, Salon ja Lappeenrannan piloteista.

Kesän aikana aloitetaan ensimmäisten haastattelujen analyysi. Loput haastatteluista toteutetaan alkusyksystä. Alustavia yhteenvetoja ensimmäisen vaiheen tuloksista on odotettavissa loka-marraskuussa.

Comments are closed.