Hyvinvointialan asiakasymmärrys ja huipputeknologia yhdistetään ikäihmisten asumisessa

Lisää vuosia omassa kodissa – Hyvinvointialan asiakasymmärrystä ja teknologiaa ikäihmisten asumiseen

Ikääntyvän väestön palveluiden ja asumisen järjestäminen on yksi tulevaisuuden keskeisistä haasteista. Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (HEA) -hankkeessa kehitetään erityisesti ikäihmisten hyvinvointia, toimintakykyä sekä energiatehokasta asumista lisääviä sosiaalisia ja teknisiä ratkaisuja. Uusien palvelujen kehittäminen tapahtuu yhteistyössä ikäihmisten, heidän omaistensa, kuntien, tutkijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on muun muassa edistää nykyistä taloudellisempien ja toimivampien asu­misratkaisujen kehittämistä.

Turvallinen selviytyminen kotona edellyttää kotien ja muun arkiympäristön esteettömyyskorjauksia ja muutostöitä, energiatehokkuuden lisäämistä sekä liikkuvien ja kotiin annettavien palvelujen kehittämistä.

HEA-hankkeessa hyödynnetään rakennusteknisiä ja hyvinvointiteknologisia mahdollisuuksia, kun suunnitellaan energiatehokkaita, käyttäjälähtöisiä ratkaisuja ja uusia palvelukonsepteja. Esimerkiksi haja-asutusalueille kehitetään liikkuvia palveluja, jotka mahdollistavat osaltaan turvallisen ja kustannustehokkaan kotona asumisen mahdollisimman pitkään.

Pilottikohteina hankkeessa toimivat eri maakunnissa sijaitsevat ikääntyvien hoito- ja palvelutalot sekä erilaiset palveluyksiköt ja asuinyhteisöt. Kohteet edustavat erilaisia ja erilaisissa elämän­tilan­teessa elävien ihmisten asuin- ja palvelutaloja. Hankkeessa toteutetaan asukkaiden itsensä ide­oi­mia ja suunnittelemia energiatehokkuuden ja hyvinvoinnin sekä asumisviihty­vyyden, turvallisuuden ja toimivuuden parantamiseen liittyviä kehityskohteita. Pilottikohteita ovat esimerkiksi Helsingin Loppukiri -asuinyhteisö, Elimäen Puustelli ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Liikkuva palveluauto sekä saman seudun haja-asutusalueen hyvinvointipalvelut. Lisäksi pilottikohteita ovat Osuustien vanhustentalo Mäntsälässä, Palomäen palvelukeskus Porvoossa, sekä Salossa monikulttuurinen Hakastaron opiskelija-asuntola.

”HEA-hanke pureutuu aikamme suuriin haasteisiin – kestävien energiatehokkaiden ratkaisujen kehittämiseen ja ikääntyvän väestön hyvinvoinnin turvaamiseen ja edistämiseen. Parhaimmillaan kehitystoimenpiteet voivat tuottaa lisää useita terveitä elinvuosia ja mahdollisuuden asua turvallisesti ja kustannustehokkaasti kotona myös haja-asutusalueella”, kertoo projektin johtaja Asko Kippo Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Hankkeen koordinaattorina toimii Metropolia Ammattikorkeakoulu. Muita toimijoita ovat
Aalto-yliopiston CKIR-yksikkö, Green Net Finland ry, Arcada-ammattikorkeakoulu, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Saimaan ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusyksikkö Technology Business Research Center.

HEA-hanke käynnistyi 1.9.2011 ja se jatkuu helmikuulle 2014. Se on saanut Etelä-Suomen EAKR-ohjelman teemarahoituksen.

 

Lisätietoja:

Projektijohtaja Asko Kippo, Metropolia Ammattikorkeakoulu Teollinen tuotanto, puh. 040 848 1761, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

 

Lataa tiedote tästä

Comments are closed.